”Erkkiläästen” tarinaa voi lukea tämän blogin hakusanalla ”erkkilänmaa”.
Juttua on muutamassa aikaisemmassa postauksessa.
Perheen sukunimenä käytettiin useassa yhteydessä ”Heiniharju”-nimeä.
Joissakin asiakirjoissa perheen tyttöjen sukunimeksi mainitaan myös ”Eriksson”.
Yleisesti ottaen tuohon aikaan käytössä oli patronyymit, mutta sukunimiäkin
alettiin käyttämään varsinkin 1800-luvun loppupuolella.
Heiniharju nimenä on mielenkiintoinen. Nykyiset polvet eivät
sitä tunnista, eikä nimeä löydy vanhoista kartoistakaan. Erkkiläisten tupa sijaitsi
Heininevan takana. Heiniharju on kenties saanut siitä nimensä vaikka siinä paikalla
ei mitään harjua olekaan. Toisaalta, onhan Etelä-Pohjanmaa täynnä vuoriakin –
ainakin jos karttaa lukee. Aapeli Toivakka on tosin maininnut (työ)päiväkirjassaan vuonna 1872 rankoja tehdyn ”Heiniharjulla”.
Erkkiläisten talo sijaitsi Toivakan maalla keskellä metsää, 4
km Toivakasta ja noin 1-2 km:n päässä lähimmistä nykyisen Aution maan talosta
Kontiosta, ja muutaman kilometrin päässä Susivuoresta. Maata sen ympärille oli
metsästä raivattu noin 2 hehtaaria. Talo ei ollut torppa eikä sitä
rippikirjoissa mäkituvaksikaan kutsuttu. Todennäköisesti se oli hyvin pieni mökki. Erkkiläisten perhe on kirjattu rippikirjoissa
Toivakan talon yhteyteen.
Seuraavassa yhteenveto Erkki Erkinpojan perheestä tähän asti
selvinneen tiedon valossa:
Erkki Kondrad Erkinpoika
syntyi 1.2.1823 Harjun seurakunnassa, Lielahden kylässä, Tanhuanpään talon
Pohtolan torpassa. Hänen isänsä oli Erkki Jaakonpoika ja äitinsä Maria
Matintytär. Erkki muutti 16-vuotiaana Ylöjärveltä rengiksi Kauhajoen Toivakkaan
vuonna 1839. Vuonna 1845 hän muutti Toivakasta Kurikkaan, rengiksi Ala-Nisulan talon
torppaan Kontioon.
Kontion torpassa oli piikana Priitta Helena Juhontytär, syntynyt 25.12.1820. Priitta muutti vuonna 1836, 16-vuotiaana, töihin Jalasjärven Luopajärvelle
Antilan talon torppaan. Hän palasi takaisin Kontioon vuonna 1841.
Priitan ensimmäinen lapsi oli Anna Liisa (Elisabeth) Priitantytär, aviottomaksi lapseksi merkitty,
syntynyt 5.1.1845 Kontiossa. Anna Liisa on saattanut olla Erkki Erkinpojan
lapsi, sillä Anna Liisan patronyyminä on
jossain asiakirjoissa ollut Erkintytär. Mielenkiintoista on, että Anna Liisan
kummeina olivat Toivakan sen aikainen isäntä Matti Matinpoika ja vaimonsa
Susanna Heikintytär. Kontion torppalaisilla ei sinänsä ollut yhteyttä
Toivakkaan, mutta Erkki Erkinpojalla oli. Anna Liisa muutti kotoaan
14-vuotiaana vuonna 1859, todennäköisesti Kristiinankaupunkiin. Seuraava
merkintä Anna Liisasta löytyy pitäjänkirjasta, Kauhajoki 1869. Sen mukaan Anna
Liisa Erkintyttärelle Toivakan talosta, ammatti torpparintytär, on myönnetty
passi. Lisäksi pitäjänkirjassa on maininta, että Anna Liisa on vihitty sotilas
Ivan Kusminin kanssa. Minne he muuttivat, ei ole (vielä) tiedossa. Kuten ei
Anna Liisan myöhemmät vaiheetkaan.
Priitta ja Erkki vihittiin 25.1.1846.
Juho Erkinpoika
syntyi 2.8.1847. Hän muutti kotoaan vuonna 1863, 16-vuotiaana, Kurikkaan
Latva-Paavolaan ja siitä myöhemmin Tuiskulan Plosilaan. Ammatiksi on merkitty
renki ja (itsellinen) työmies. Plosilasta Juho muutti Tuusulaan vuonna 1878.
Tässä vaiheessa hänellä ei ollut perhettä. Juhon myöhäisemmät vaiheet ovat
selvittämättä.
Nikodemus Erkinpoika syntyi 25.5.1850. Hänet vihittiin
Pieta Samuelintytär Ketomäen kanssa vuonna 1876. Nikodemus ja Pieta mainitaan
rippikirjoissa Toivakan kohdalla. Nikodemus kuoli 32-vuotiaana vuonna 1882.
Kuolisyyksi on merkitty keuhkotauti. Nikodemuksella ja Pietalla ei ollut
yhteisiä lapsia.
Matti Erkinpoika syntyi 28.11.1854. Hän kuoli
väkivaltaisesti 17-vuotiaana vuonna 1872, kts. aikaisempi postaus.
Jaakko Erkinpoika syntyi 13.3.1858. Hän kuoli
naimattomana, 32 vuotiaana, vuonna 1891. Kuolinsyyksi on merkitty sulkutauti
eli hengenahdistus. Mitä se sitten tuohon aikaan tarkoittikaan.
Heta Helena Erkintytär syntyi 13.3.1861. Hänestä on
kerrottavana värikäs tarina aikaisemmassa postauksessa. Viimeinen tieto Hetasta
on vuodelta 1900, jolloin hänet kirjattiin muuttaneeksi Norjaan muusikon rouvana
nimeltään Hedvig Bauermeister.
Aapeli Erkinpoika
syntyi 1.11.1864. Pikku-Aapeli eli ainoastaan 8 kuukautta. Hän kuoli isorokkoon
3.7.1865. Kauhajoen haudatut-kirjoissa on runsaasti isorokkoon kuolleita tuohon
aikaan. Aapelin kummeina olivat Toivakan sen aikainen isäntä Aapeli Toivakka ja
vaimonsa Maria Serafiina.
Perheen äiti Priitta Helena kuoli nälkävuosien aikana
22.6.1868. Kuolinsyyksi on merkitty pilkkukuume. Siihen kuoli Kauhajoella
runsaasti väkeä vuonna 1868.
| Kuolleet, haudatut 1889 - Kauhajoen srk |
27.7.1889 kuoli Toivakan talon itsellinen Erkki Kodrad
Heiniharju. Kuolinsyynä vatsatauti.
Erkkiläisten hstoriaa ja kohtaloa pohtiessa jää monta asiaa
auki. Mitkä olivat Anna Liisan, Juhon ja Hetan myöhemmät vaiheet ? Oliko heillä
lapsia ?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti